Yhteisötaiteen residenssihanke 2016-2018

Soile Kortesalmen kuvataidenäyttely Kirkkonummen kunnantalolla 27.2-15.3.2018. Näyttely on osa Yhteisötaiteen residenssihanketta. 

Kutsu kohtaamisen muotokuvia 2.jpg

Yhteisötaiteen residenssihanke syntyi halusta ja tarpeesta parantaa kirkkonummelaisten ammattitaiteilijoiden työllistymisen mahdollisuuksia, tehdä näkyväksi paikallista osaamista ja saattaa se osaksi yhteisön voimistumista taiteen keinoin. Residenssi tukee taiteilijan identiteetin vahvistumista, avaa uusia työskentelymahdollisuuksia yhteisön parissa sekä luo uusia näkymiä taiteellisen asiantuntijuuden hyödyntämiseksi nykyaikaisessa yhteiskunnassa myös taidekontekstien ulkopuolella. 

Residenssihankeen puitteissa alueelle ollaan luomassa dynaamista ja kriittiseen ajatteluun pohjautuvaa toimintamallia jossa taiteellinen toiminta nähdään osana yhteiskunnallista keskustelukulttuuria ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Residenssihankkeeseen osallistuvat tuovat mukanaan taideosaamisensa sekä kotimaiset sekä ulkomaiset verkostot ja vahvistavat näin kirkkonummelaisen taide- ja kulttuurikentän vahvistumisen. 

Residenssitaiteilijoita valikoituu hankkeen aikana yhteensä viidestä kahdeksaan henkilöä niin, että kokonaisuudessaan hankkessa työskennellään 12 kuukauden ajan. Lisäksi hankkeeseen työllistyy yksi taiteilija/hankepäälikkö. Tällä hetkellä hankeessa työskentelee kaksi taiteiljaa ja yksi hankepäällikkö/taiteilja. Alla esittelyt hankeessa työskentelevistä taiteiljoista ja heidän projekteistaan.

Hanke rahoitetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön, TE-toimiston, Kirkkonummen Osuuspankin ja Kirkkonummen Kipinän tuella.

HANKKEEN TARKOITUS

Yhteisötaiteilijan tehtävänä on toteuttaa residenssijakson aikana oman taiteellisen ammattitaitonsa kautta yhteisöllinen taideteos, työpaja tai tapahtuma. Teos voi liittyä Kirkkonummeen, sen historiaan, asukkaisiin tai ajankohtaisiin kulttuuri-, ympäristö- tai luontokysymyksiin. Yhteisötaitelijoiden tekemät projektit voivat olla esimerkiksi taide- tai yhteisötaideteoksen rakentamista, teemallisen kylätapahtuman luomista, päiväkotilasten ja kylän ikäihmisten yhteentörmäyttämistä, kylän historian tarinankerrontaa, kuoron perustamista, uuden yhteisöllisen (sähköisen?) ilmoitustaulun luomista, tyhjän tilan aktivoimista tai vaikkapa ajankohtaisen kuuman kysymyksen teoksen lähtökohdaksi ottamista. Osallistujat itse määrittelevät projektinsa muodon, mutta kaikkia projekteja yhdistää oman paikallisyhteisön osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Tarkoituksena on että taiteilija tulee uudella tavalla taiteensa kautta vuorovaikutukseen kirkkonummelaisten kanssa.

Hankkeen tarkoituksena on kokeilla ideaa kevyestä residenssiohjelmasta, jossa näkymättömät ja käyttämättömät resurssit ohjataan selvästi rajattuun ja määriteltyyn päämäärään; taiteilijan ammatillisen osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä Kipinän tilojen hyödyntämiseen - ja tämän kautta vuorovaikutuksen kehittämiseen kirkkonummelaisen yhteisön kanssa. Hanke esittää myös kysymyksen taiteilijoiden työllistymisestä hybridirahoituksella. Onko tämä malli kestävää, tuoko tällainen pysyvyyttä alalle ja vahvistaako se taiteilija- työskentelymahdollisuuksia. Hanke mahdollistaa taiteiljalle palkan, työtilan ja mentoroinnin sekä työnohjauksen. 

Oletko kirkkonummelainen ammattitaiteilija? Oletko työtön? Onko sinulla idea jota haluaisit kehittää ja testata hankkeessa? Tarvitsetko tukea työhösi? Ota yhteyttä niin jutellaan! Hankepäällikkö Soile Kortesalmi p.0504314167 tai kirkkonummenkipina@gmail.com

Alla tiedot hankkeessa työskentelevistä taiteiljoista ja heidän projekteistaan. Lisätietoa tulee pian!

 

soile cv kuva pieni.jpg

Soile Kortesalmi

Toimin hankeessa sekä projektipäällikkönä että taiteiljana. Toteutan yhteisötaideprojektin Vuorovaikutteinen muotokuvamaalaus Lehmuskartanaon hoivahenkilökunnan kanssa. 

Satu

Satu Kolehmainen

Olen kirkkonummelle muuttanut muusikko. Toteutan yhteisötaideprojektin Volskotiin yhteistyössä kollegani Simon Voigtin kanssa.

Raili.jpg

Raili Imsalu

Olen Viron kuvataideakatemiasta valmistunut kuvanveistäjä. Toteutan Kipinässä kaikille avointa TaideKahvilaa.