Artist statement Soile Kortesalmi
”Sillä mitä en tiedä on valtaa minuun, mutta sen jonka olen valaissut, menettää valtansa.”
Minulle taide ja taiteen tekeminen ovat yhtäaikaisesti tietoisuuden laajentamisen ja ruumiillisen minän palauttamisen välineitä. Taiteen tekeminen on tiedostamisen vastustuksen ja halun vuorovedessä elettyä tutkimusmatkaa itseeni. Minua inspiroi taiteen tekemiseen aineettoman ja materian sisäisen ja ulkoisen todellisuuden ristiriita. Nautinto tekee näkyväksi sellaista jota en tiennyt tai muistanut olevan olemassa. Materia juurruttaa minut konkreettiseen todellisuuteen ja tähän hetkeen, olemassaoloon.
Ihmisen kuvaaminen on keskeistä kaikessa mitä teen. Kohtaaminen, katsominen ja näkeminen toimintana ja prosessina ovat aina mukana. Tutkin ihmisen kuvaamista erilaisissa konteksteissa kuten performatiivinen muotokuva piirtäminen, vuorovaikutteinen muotokuva ja luova omakuva. Etsin epävarmuuden hyväksyvää tekemisen prosessia, ”ei tietämisen” kuvanteko tapaa. Minulle kuvan tekeminen on halua luopua tietämisen ja osaamisen positiosta.
Käytän taiteeni tekemiseen useita eri välineitä. Väline määrittyy sen hetkisten sisäisten tarpeiden ja idean vaatiman ilmaisukanavan kautta. Piirrän, maalaan, veistän, videokuvaan, valokuvaan ja teen taidetta yhteisöjen kanssa. Tällä hetkellä keskityn ihmisen piirtämiseen ja maalaamiseen sekatekniikalla. Jäljenjättäminen, kokeellisuus sekä moniaistillisuus luovat alustan ”ei tietämiselle” ja opin näkemään mahdollisimman rehellisesti. Avaudun läsnäololle ja ihmettelylle. Miten nähdä kuvattava kohde kuin ensi kertaa? Miten nähdä poski, otsa, suu niin ettei nimeä sitä? Millaiseen positioon syntyvien jälkien kokoelma, pisteet, viivat, pinnat, valumat, sutut, pois pyyhityt alueet asettavat katsojan? Tällä tavalla syntyvät teokseni ovat kuvauksia koetuista matkoista ihmisyyteen; olemassaolon ristiriitaisuuteen ja yritykseen löytää mahdollisuus elää siinä.





